”Malta kuunnella mieltäsi.”

Malta kuunnella mieltäsi. Älä kiirehdi. Helppo vastaus on edessä näkyvillä, mutta todellinen viisaus pillee aina hetken päässä. Tiedätkö tunteen, kun teet tulkinnan automaatiolla ja toistat samaa uskomusta asioista, itsestäsi ja muista ihmisistä? Mitä jos veisin ajatuksen vähän pidemmälle: mitä muuta voi olla, joka ei ole tässä heti. Joskus varmasti jokainen kokee hetkiä, jolloin jälkiviisaana ymmärtää, että niinhän minun olisikin pitänyt sanoa tai tehdä, harmittelee kun ei huomannut ajatella asiaa toisesta näkökulmasta tai ei kerennnyt asettua toisen asemaan myötätuntoisesti. Miten pysäyttää automaatio ja katsoa nurkan taakse, avata kansia ja siirtää helppoja vastauksia sivummalle niin, että pääsee kosketukseen myös jonkun muun mahdollisen kanssa.

Hyvä esimerkki on, kun lapseni sanoo minulle, että ”sä et kuunnellu loppuun”. Ja se on totta, myönnän: en kuuntele aina loppuun. Arvaan puolessa välinlausetta mitä hän tarvitsee tai on kertomassa. Ihan kuin olisi kiire valita se helppo ”vastaus” ja huutaa bingo! Useamman kerran on käynyt niin, että lapseni lause päättyykin yllättävän kommenttiin tai ajatukseen, jota minä en osannut aavistaa. Mieli on sellainen: näen samoja asioita, kuljen samoja reittejä, niin mielellisesti kuin maantieteellisesti, ja oletan asioita vanhan kokemukseen pohjautuen. Tämä on vähän niin kuin mahdollisuuksien sivuuttamista, totuuden kieltämistä tai valittua sokeutta. Jos nyt annan aikaa ja avaruutta ympärilleni, saattaa esiin tullakin jotain uutta ja erilaista, saatan nähdä enemmän ja hahmottaa kokonaisuuden. Eräs tarinakin kertoo, kuinka kerjäläinen istui kadun kulmassa vuosia laatikon päällä anellen almuja ohikulkijoilta ja kerran kohdalle sattui ihminen, joka kyseenalaisti laatikon, jonka päällä kerjäläinen istui: ”Mikä tuo laatikko on? Oletko koskaan katsonut sen sisään?”. Kerjäläinen ajatuksesta hämmentyneenä avasi laatikon, jonka sisältö oli suunnaton! Hän oli tietämättään omistanut kaiken tarvitsemansa. Katso siis sisälle, ei pelkästään ulkopuolelle. Laatikko on pelkkä laatikko, mutta kun tutkimme sitä tarkemmin se saattaa ollakin jotain ihan muuta.

Laskenko siis kymmeneen vai nielaisenko ensimmäisen lauseen tai ajatuksen, mietin uudelleen eri näkökulmasta ja toimin vasta sitten. Tuo ensimmäinen automaatiolla tuleva rektio on ikään kuin odotettu ovi: tuossa se nyt on!, mutta kun tyydymme näkemään oven unohdamme avata sen ja lyömme päätä vain, tässä tapauksessa, oveen. Utelias jatkoajatus/-kysymys mielessä tai ääneen lausuttuna voisi olla sopiva avain tähän oveen ja uudenlaiset havainnot avaisikin oven takaa kokonaan uuden ulottuvuuden. ”Aa!! Näinkö se on, näinkin voi olla, tätäkö se onkin.” Siirtyisimme tasolta yksi tasolle kaksi ja jopa tasolle kolme. Tasoilla kulkeminen on ikään kuin ahaa-kokemuksia: jokin minkä luulit olevan jotain ei enää olekaan sitä.

Muistan erittäin hyvin, kun ensimmäinen avioliittoni päättyi kahdeksan vuoden jälkeen ja sanoin ystävälleni, että haluan elää joka päivä kiitollisena enkä aio pitää enää mitään itsestään selvyytenä. Tähän ystäväni totesi, että se on aika vaikeaa, olla koko ajan tietoisesti kiitollinen. Ehkä vaikeaa, mutta mahdollista, ajattelin. Kuitenkaan en halunnut elää enää niin, että oletan asioiden pysyvän paikallaan tai olevan aina samana. En halunnut tuijottaa samaa ovea ja hakata päätäni. Toisin sanoen ymmärsin, että laiskistumme ajatuksiimme, olemassa oleviin asioihin, ihmissuhteisiin, ihmettelemiseen, yrittämiseen, uuden näkemiseen, itsestä huolehtimiseen ja jopa elämäämme, kun voisimme valita arvostamisen, hyväksyvän havainnoinnin, kehityksen, kasvun ja jalostumisen hienon taidon. Ei pidä siis luovuttaa. Tänään valitsen tietoisen tarmokkuuden ajatella ajattelemisen ajattelemista ja tutkia käsillä olevaa vähän pidempään. Pysähdyn, mietin ja ajattelen, havainnoin, kysyn, pidän itseni hereillä ja sitten toimin, jos edes tarvitsee toimia. Sillä usein jo oleminen riittää.

Kiireettömästi KirsiAnnika